Liiton syyskokouksen päätöksiä

Suomen Voimanostoliiton syyskokous pidettiin lauantaina 21.10.2017 Helsingissä. Syyskokous valitsi liiton puheenjohtajaksi edelleen vuosiksi 2018 - 19 Tero Hyttisen ​Aavasaksan Kisasta. Liiton hallitukseen valittiin vuosiksi 2018 - 2019 KK Ekenin ​Ville Orasmaa ja Laukkosken Taimin Kaj Mattila. Mattila on toiminut myös liiton päävalmentajana. Hallituksen 1. varajäsenenä vuonna 2018 on Hangö Idrottsklubbin Heikki Orasmaa ​ja Kolo Gym Boysin Risto Mäki.

Merkittävin muutos liiton toiminnassa on siirtyminen kansainvälisiin ikäluokkiin myös nuorissa eli alle 18-vuotiaat (14- 18 -vuotiaat) Subjuniorit sekä alle 23-vuotiaat (19 - 23-vuotiaat) Juniorit. Lisäksi on 12 - 14-vuotiaiden nuorten ikäluokka, jossa kilpaillaan ainoastaan klassisessa voimanostossa. Nuorimmalle ikäluokalle ei edelleenkään perusteta SE-tilastointia, mutta rankingiin heidän kilpailutuloksensa merkitään. 

Kahden vuoden tauon jälkeen päätettiin alkaa järjestää klassisen joukkue voimanoston ja penkkipunnerruksen SM-kilpailuita, mikäli joukkueita löytyy vähintään neljä kumpaiseenkin kilpailuun.