SUOMEN VOIMANOSTOLIITON TOIMINTA KORONAVIRUSEPIDEMIAN AIKANA 16.3.2020 – 31.5.2020

Suomen Voimanostoliiton hallitus on päättänyt koronavirusepidemiaan liittyen Valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti peruuttaa kaiken kilpailu- ja koulutustoimintansa 31.5.2020 asti. Tapahtumat pyritään järjestämään myöhemmin. Seuraamme viranomaisten ohjeistusta ja tarvittaessa em. aikamäärää voidaan lyhentää tai pidentää tilanteen mukaan.  

Peruuntuvista kilpailuista liitto palauttaa kilpailulupamaksun ja järjestäjän tulee palauttaa kilpailijoille ilmoittautumismaksu. Siirtyvistä kisoista kilpailulupamaksua ei palauteta. 

Suosittelemme jäsenseuroille, että ne eivät järjestä harrastetoimintaan liittyviä kokoontumisia ennen kuin se viranomaisten taholta todetaan riittävän turvalliseksi. 

Liiton kevätkokousta ei pidetä 5.4.2020. Kevätkokouksen osalta hallitus selvittää vaihtoehdot, joko siirtää se pidettäväksi myöhemmin joko perinteisenä kokoontumiskokouksena tai etäkokouksena myöhemmin kevään aikana. 

Kansainvälinen voimanostoliitto IPF ja Euroopan Voimanostoliitto EPF ovat ilmoittaneet, että kevään MM-kilpailut – mastersien voimanoston MM-kilpailut Sun Cityssä Etelä-Afrikassa ja penkkipunnerruksen MM-kilpailut Pilsenissä Tsekissä – ja EM-kilpailut – avoimen, junioreiden ja subjunioreiden EM-kilpailut Thistedissä Tanskassa – siirretään pidettäväksi myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.  

Näihin kilpailuihin liittyviä ilmoittautumis- ja antidoping- ym. maksuja ei nyt tarvitse suorittaa. Pyydämme ilmoittamaan maajoukkuekoordinaattorille, halutaanko tältä osin rahat palautettavaksi. Palautusta varten ilmoituksessa tulee olla maksun maksaneen pankkitilinumero IBAN-muodossa. 

SVNL hallitus 15.3.2020