Freddi Smulter maailmanmestariksi historiallisella 400 kg penkkauksella

Smulter ME-nostolla maailmanmestariksi

Fredrik Smulter teki voimailun urheiluhistoriaa voittamalla käsittämättömällä 400 kg nostolla penkkipunnerruksen maailmanmestaruuden Tanskassa.

Smulter on ensimmäinen ihminen, joka on urheilukilpailuissa penkannut 400 kg.

Kilpailu oli erittäin jännittävä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kisaa johti Suomen Smulter. Samalla tuloksella 370 kg peesasi amerikkalainen Leo Jonathan.

Toisella kierroksella Smulter nosti ensin 377,5 kg. Jonathan korotti 380 kg, ja meni johtoon.

Viimeisellä kierroksella alkoi jännittävä taktiikkapeli ja kova hermopeli.

Ensin Suomen Kenneth Sandvik nosti komeasti oman ennätyksensä 360 kg. Sillä mentiin siinä vaiheessa MM-pronssiin kiinni. Ruotsin rakas kilpakumppani Fredrik Svensson kuittasi tankoon 367,5 kg, ja sai noston hyväksytysti ylös. Se tiesi ruotsalaiselle MM-pronssia.

Kisa huipentui kun tulostaululla välkkyi Smulterille 380,5 kg ja Jonathanille 381 kg. Juuri ennen omaa vuoroa, Fredrik Smulter teki jotain aivan poikkeuksellista ja pyysi tankoon käsittämättömän tasaluvun 400 kg. Amerikkalaisen oli pakko pyytää 400,5 kg.

Smulter asteli 400 kg painavan tangon eteen ja asettautui penkille. Hän laski raudan rahallisesti rinnalle, ja tuomarimerkin jälkeen punnersi 400 kg tasaisen varmasti ja täysin puhtaasti suorille käsille. Koko urheiluhalli huusi ja haukkoi henkeään sekä taputti raivoisasti suomalaiselle. Se oli hieno nosto! Sanomattakin oli selvää, että tämäkin nosto oli uusi penkkipunnerruksen ME. Smulter meni täysin käsittämättömällä nostolla MM-kisan kärkeen. Amerikkalainen asteli vielä lavalle ja hamusi kultaa, mutta 400,5 kg ei tällä kertaa lähtenyt nousemaan. Suomalaisesta kruunattiin mielettömän kisan jälkeen maailmanmestari!

Miesten MM-kisan tulokset löytyy tästä linkistä.

Hanna Rantala nosti MM-hopealle 

Rantala nosti Tanskassa penkkipunnerruksen MM-kilpailuissa hopeaa.

"Ihan hyvin meni, tyytyväinen täytyy olla", puheli Rantala kilpailun jälkeen. 

Kilpailu oli äärimmäisen jännittävä. Ranking antoi jälleen väärän kuvan kisan kulusta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Suomen Rantala johti kilpailua tuloksella 122,5 kg kahden pahimman kilpakumppanin epäonnistuttua aloitusraudoista. Toisen kierroksen jälkeen MM-kisa näytti parastaan sillä neljän kärjessä kaikilla naisilla oli tulostaululla sama 125 kg tulos. Rantala oli tässä vaiheessa 125 kilon punnerruksella toisena. Kolmannen kierroksen jännittävimmissä vaiheissa Rantala pääsi johtopaikalle. Kolme pahinta kilpakumppania yritti tiputtaa Rantalan kokonaan mitaleilta, mutta vain yksi heistä, Japanin Kaori Nagaya-Shirakawa onnistui nostamaan Rantalan punnertaman 127,5 kilon ohi. Näin Hanna Rantala kruunattiin MM-hopealla. 

"Seuraavan kerran kilpailen raakapenkin SM-kisoissa Lopella. Yritän nostaa siellä tasaluvun sarjaan 57 kg. Myös penkin EM-kisat kiinnostavat", kertoo Rantala tavoitteistaan.

Maaninen naisissa viides, Vikla miehissä kuudes

Hanna-Mari Maaninen nosti perjantaina viidenneksi sarjassa 84 kg. Maaninen nosti aloitusraudan 150 kg, mutta muuta raudat eivät enää totelleet raahelaisen käskyjä. MM-pronssi meni Ruotsiin tuloksella 162,5 kg, ja MM-hopea Taipeihin 165 kg raudoilla. Kisan voiton vei Hollannin Ielja Strik 185 kg penkkauksella.

Tomi Vikla nosti sarjassa 83 kg. Rauta oli Viklalle kevyttä. Uusi SE 247,5 kg näki päivänvalon ja sillä heltisi MM-kisoissa kuudes sija. 44-vuotiaan Viklan tulos on samalla M40 veteraani-ikäluokan EE.

Sami Pullinen nosti sarjasa 120 kg sijalle 12 tuloksella 282,5 kg.

Törrönen nuorten MM-pronssille

Nuorten alle 18-vuotiaiden sarjassa 84 kg nosti Susanna Törrönen (kuvassa). Hän nosti kilpailussa MM-pronssille. Tulos 105 kg sivusi SE:tä.

Suomalaiset penkkipunnertajat jatkavat penkkipunnerruksen MM-kilpailuissa joukkueenjohtaja Tommi Paavilaisen huoltamana. "Tässä joukkueessa on aikuisissa kymmeniä maailmanmestaruuksia ja lukuisia maailmanennätyksiä, aika kova joukkue", tuumii Paavilainen.

Naisten tulokset löytyy tästä linkistä.